sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Tintin PUKIMO

Jo Puuhausin perustamisesta asti on käsityön ja sisustamisen tarjontaamme täydentänyt Kristiinan kotipuodin ylläpitämä vaatekomero. Tämä on ollut kurkistusikkuna Kristiinan Paimion puodin vaatevalikoimaan, joka pääasiassa on koostunut ruotsalaisesta ja tanskalaisesta vaatemuodista.

Kesäkuussa kotipuoti on laajensi Saloon, jossa Tintin PUKIMO palvelee nyt entistä suuremmalla valikoimalla. Valikoimissa on tällä hetkellä kotipuodista tuttujen Friendtexin, Capri Collectionin ja Ze-Zen lisäksi Zhenzia ja Sadwitchia.

Puuhausissa Tintin PUKIMOn komero on siirtynyt syysaikaan syksyisin värein ja huivein. Käykääpä kurkkaamassa!



 

tiistai 8. lokakuuta 2013

Vyöhyketerapiaa

Puuhanaisilla on ilo ilmoittaa, että vyöhyketerapeutti Nina Heino on aloittanut toimintansa tiloissamme. Puuhausissa hän ottaa vastaan asiakkaita aina tiistaisin klo 9-19. 

Vyöhyketerapia on luonnonmukainen, tuhansia vuosia käytetty ja kehitetty hoitomuoto, jonka avulla voidaan tasapainottaa kaikkia ihmisen kehon toimintoja. Vaikutukset heijastuvat myös tunteita ja mieltä tasapainottavasti. Hoito tehdään jalkaterien alueelle ja se tuntuu todella rentouttavalle. Hoitomuodon on todettu auttavan mm. stressiin, lievään masennukseen, kipuihin, jännitystiloihin, unettomuuteen, hormonitoiminnan epätasapainoon, ruuansulatusvaivoihin, alhaiseen immuniteettiin, iho-ongelmiin jne. Hoito sopii kaiken ikäisille ihmisille. 

Hinnat: 
30 min. 30€
60 min. 50€
90 min. 70€
120 min. 90€

Varaa aikasi ja kysy lisää:
Nina HeinoDipl. Vyöhyketerapeutti 
040 93 43 273 (tekstiviesti)
nina.m.heino@gmail.com























Sauvon luokanopettajasta Australiaan vyöhyketerapeutiksi


Ninan ensikosketus vyöhyketerapiaan tapahtui vuonna 1999, kun hänen toisen raskautensa aikana alaselkäkipuja helpotettiin ja synnytys käynnistettiin vyöhyketerapian avulla. Sen jälkeen Nina on hoidattanut itseään tällä luonnollisella terapiamuodolla saaden viimein niin ison vyöhyketerapiakipinän, että hän päätti jättää mieluisan työn ja työyhteison Sauvon koulukeskuksessa ja alkaa opiskella ammattiin itse. Perhe muutti samoihin aikoihin Australian Brisbaneen, jossa Nina opiskeli diplomivyöhyketerapeutiksi alan kokeneiden osaajien ja arvostettujen opettajien kanssa. Hän kävi koulutuksen lisäksi myös lukuisia kursseja, mm. äitiysvyöhyketerapia, ayurvedinen vyöhyketerapia, metamorfoosi jne. Nina on hoitanut asiakkaita Brisbanessa vuodesta 2007 alkaen. Nina kertoo myös taidon olevan iso ilo ja hyödyllinen taito oman perheen sisällä eri vaivojen hoitoon, kehon rentouttamiseen ja mielen piristämiseen, sekä läheisyyteen. Vyöhyketerapian lisäksi Nina on opiskellut paljon muuta, niistä myöhemmin lisää. Ninan nettisivuilta löytyy myös tietoa, kun ne aukeavat noin kuukauden sisällä, jolloin osoite ilmoitetaan näilläkin sivuilla.

Tule kokeilemaan vyöhyketerapiaa Australian lämpimien tuulten puhaltaessa kaukana taustalla... =)




maanantai 7. lokakuuta 2013

Pinkkiä

Kun astuu Puuhausin ovesta sisään, ei epäselväksi jää, että puotimme väri on pinkki! Se näkyy myös tuotteissamme. Mikäs onkaan sen parempi väri pimenevään syksyyn.